

Kerhon tiedotteet
1-vuotisjuhlavuosi
Vuosi 2017 tulee olemaan paitsi Suomen 100 vuotisjuhlavuosi myös Lahen Sulkapallokerho GT:n 1-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuoden aikana tullaan kokemaan ennen näkemättömiä juttuja, joista ei vielä nyt osata tiedottaa sen tarkemmin. Varmaa kuitenkin on, että Lahden hiihtokisat eivät välttämättä tule ensi vuonna olemaan se Lahden ykköstapahtuma, edes urheilullisesti.

​
Sulkapallokerho Lahen GT:n hallitus haluaa jyrkästi kieltää kaiken sen spekulaation mitä kerhon toiminnan laittomuuksista on Julkisuudessa viime aikoina esitetty. Kerhon jäsenillä ei ole eikä tule olemaankaan mitään kytköksiä talousrikoksiin ja muihin roistomaisiin tekoihin, joista meitä aiheettomasti on syytetty.
​
Tässä jupakassahan on kyse huhuista, joiden mukaan Lahen GT olisi ajautunut talousvaikeuksiin ja joutuisi sen vuoksi supistamaan tai jopa kokonaan lopettamaan toimintansa. "Ei pidä paikkaansa! Tai ainakaan ei muisteta mitään.", sanoo hallitus yhteisessä tiedotteessaan. Tiedotteen mukaan Jartsan venekaupat ja Antsan Italian loman toisen maksuerän osuminen väitettyyn varojen siirron ajankohtaan on silkkaa todennäköisyyksiä halveksuvaa sattumaa. Myös 24 tonnin risteilyyn varattujen rahojen katoaminen selitetään virheellä kirjanpidossa.
​
Huhuthan lähtivät liikkeelle Etelä-Suomen Sanomien uutisoitua halpamaisesti GT:n ongelmista ja saivat uutta vettä myllyyn, kun sosiaalisessa mediassa levisi poliisin ottamia pidätyskuvia hallituksen jäsenistä käsiraudoissa tyhjän kassakaapin vieressä.
​
​
Hallitus jyrähtää: "Meillä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä!"
​

​
"Ja joka tapauksessa toimintaa jatketaan normaalisti vaikka vouti vähän ahdistelisikin", päättää Australian Melbournesta hainpyyntialukselta puhelinhaastatteluun tavoitettu, mutta nimettömänä henkilökohtaisista syistä pysyttelevä hallituksen jäsen Antsa.